…nuori nainen oli tietysti Anni Sinnemäki. Se punanuttuinen oli taas Tuija Brax. Koko porukka vihreitä hallitusryhmäläisiä katseli kaunista merimaisemaa. Ruotsinpyhtään kunnanjohtajakin saapui paikalle kiiruusti kiiveten ja hitusen hengästyneenä. Kysymyksiä heiteltiin ilmaan siitä miten lauhdevedet jo nyt vaikuttavat allamme leviävään lahteen, joka jo on käytännössä kuollut…Entä rakennustyöt, miten ne muuttavat koko alueen? Ei hyvältä näytä.
Muuten Loviisassa oli tiukka ohjelma, media osasi kaupunkiin hyvin, ja monelle sellaiselle joka ei ollut aikaisemmin käynyt kaupungissa ollenkaan, tuli todella positiivinen kuva meikäläisistä. Tunnelma oli hyvä koko ajan ruoka herkullista (Aah, ne munkit!) ja uskoisin että kun kaupungissa järjestetään isompia tapahtumia kuten nyt Wanhassa Wara Parempi, niin entistä useampi Helsingin päättäjä saapuu paikalle.
Vaalit lähestyvät – olemme porukalla miettineet tärkeitä ja koskettavia teemoja. Yksi meitä ulko-loviisalaisia haittaava asia on julkisen liikenteen puute. Varsinkin kun haluamme muutenkin vähentää yksityisautoilua. Jospa pääsisi Loviisaan vaikkapa iltarientoihin, ravintolaan ja julkisella vielä kotiin asti!