Netti- ja lehtikeskustelu ennen vierailua oli pöyristyttävää, tyyliin “säästetään koulut paskalta “. Silloin kun minä kävin koulua, kävi teatteria ja Yrjö Jyrinkoskea, ja muusikkoja, muistaakseni yksi ruotsalainen kirjailijakin tunnilla. Sitten kun 60-luku kääntyi, hommasi Teiniliitto ihan omat ohjelmat… Toki tämä on ydinvoimapaikkakunta, ja rintamat ovat selvät.
Jotenkin harmitti, että ennakkokohusta huolimatta, tai ehkä siitä syystä, suomenkielisen lukion oppilaat loistivat poissaolollaan. Mistä he lienevätkään saaneet rokotuksen ydinvoiman vastustamista vastaan?Ei kai voi olla niin, että näkyvimmät ydinvoiman vastustajat ovat auktoriteetteja, opettajia, joita nuoret aina vastustavat – ja siksi ydinvoiman kannattaminen näyttäytyy radikaalina ja trendikkäänä? Ja kun kokoomus vetoaa nuoriin muutenkin, on yhtälö vaikea.

Odottakaamme siis uutta Loviisaa, ja aurinkoista tammikuuta. Sitä odotellessa luemme Rosa Meriläisen blogia siitä kuka on oikea ja väärä vihreä…

http://www.vihrealanka.fi/blogit/riitojen-kautta-ryhm%C3%A4kuriin

Muuten Loviisassa oli tiukka ohjelma, media osasi kaupunkiin hyvin, ja monelle sellaiselle joka ei ollut aikaisemmin käynyt kaupungissa ollenkaan, tuli todella positiivinen kuva meikäläisistä. Tunnelma oli hyvä koko ajan ruoka herkullista (Aah, ne munkit!) ja uskoisin että kun kaupungissa järjestetään isompia tapahtumia kuten nyt Wanhassa Wara Parempi, niin entistä useampi Helsingin päättäjä saapuu paikalle.

Vaalit lähestyvät – olemme porukalla miettineet tärkeitä ja koskettavia teemoja. Yksi meitä ulko-loviisalaisia haittaava asia on julkisen liikenteen puute. Varsinkin kun haluamme muutenkin vähentää yksityisautoilua. Jospa pääsisi Loviisaan vaikkapa iltarientoihin, ravintolaan ja julkisella vielä kotiin asti!

Kuitenkin, ne päätökset ja ne asiat joista keskustellaan Brysselissä, ne kolahtavat vielä omaan pöydänjalkaan täällä Loviisassa. Ruuan hinta, verotus, energia-asiat, liikenteen rajoitukset ja päästöt, Itämeren tila – ne kaikki asiat ovat täällä paikallisia, Euroopan mittakaavassa suuria ja päätettävissä olevia. Mitenhän onkin niin että välitasolla näiden asioiden kytkökset kummallisesti piiloutuvat ja kietoutuvat sotkuiseksi vyyhdeksi, josta ei ota selvää pirukaan saati tavallinen tallaaja joka miettii mihin sen velvollisuusäänensä laittaisi.

Toivoisi että näkökulmamme myös Loviisassa ja siinä uudessa (todella, UUDESSA Loviisassa, niin toivon) osuisi asioihin pikkuisen korkeammalta kuin pikkukaupungin pikkupolitikoinnista. On toivotonta katsella tuotakin Lovarin julkistamaa aloitesumaa, jolla ei ole muuta tarkoitusta kuin huulten heiluttelu.  Vai mitä järkevää näette siinäkin kirjastoautoaloitteessa? Asia jota fuusiotyöryhmä on jo vuosi sitten laittanut alulle ja josta on rahoitushakemus ministeriöllä jo sisällä? Sen sijaan onnetonta on että valtuutetut eivät näköjään ollenkaan seuraa mitä yhdistymistyöryhmissä virkamiehet puuhaavat ja mitä ajatuksia sinne voisi tässä vaiheessa tueksi heittää. Minua entisenä kirjastovirkamiehenä ja yhdistymisneuvotteluissa mukanaolleena jaksaa hämmästyttää, kuinka vähän luottamushenkilöt ovat itse työstä kiinnostuneita, vaikka juuri heidän tukeaan ja näkemystään arkityössä eniten kaivattaisiin – ja olisin kaivannut. Ainoa mistä oltiin kiinnostuneita, oli rahan meno, siitä jaksettiin vääntää puhetta, ja vieläpä jostain 50 sentin sakkomaksusta  – ei sen sijaan siitä 100 000 euron hankintarahasta..mitä isompi summa, sen hiljaisempi oli lautakunta…

Tyhmänä reservaatin akkana en voi mitenkään ymmärtää, miksi kunta on sitoutunut ensin valtuuston päätöksellä, ja vielä tarkalla ohjeistuksella tuolla alueella pienimuotoiseen rakentamiseen, jossa värit ja kattojen korkeudet on säädellyt ja miksi lampaiden aitauksista ja hiekkatien kuopista viranomaiset ovat hyvinkin kuulolla ja ajan tasalla valvomassa näiden asioiden oikeellisuutta, ja sitten pyyhkäiseekin iso luuta ja kymmeniä hehtaareja kalliota saadaan räjäyttää taivaan tuuliin kun uutta jättipömpeliä rakennetaan… Siis punaniskapäättäjät ja virkamiehet nauraa “aprillia, aprillia, ei vaineskaan, ei vaineskaan, kas kun otit ihan tosissaan” ?

Onko siis “poliittinen päätöksenteko” vain takin kääntämistä tuulen mukaan? Ja jos on, miksi ihmetellään sitä miksi ihmiset eivät välitä politiikasta.

“YK:n ei pidä puuttua siihen miten terrorisminvastaista sotaa käydään”… Israelin pääministeri sanoo.

Mikä on ero Suomeen 39-40? Se ettei tällä pienellä maalla ole mitään mahdollisuuksia pärjätä. He eivät voi edes yrittää. Heille jää vain viha ja katkeruus sukupolvesta sukupolveen.

Olikohan mitään oikein turhaketta? Jaa-a, ne pienimpien lahjat voisi olla niitä. Ne Little Petsit serkuksille. Ja onhan vaikea ostaa kolmivuotiaalle muuta kuin “turhaketta” jos eksyy tavaratalon leluosastolle, koska tarjolla ei juuri ole muuta kuin hetken ilon tuottavaa tavaraa. Ja olkoon, kyllä sen kolmevuotiaan silmissä tuikkivan hetken ilon takia  on valmis ihan mihin vaan…

Joulun painavin kestolahja on se 800-sivuinen Panu Rajalan teos Mika Waltarista. Ostin sen puolisolle, ja itse luen ko. teosta lainakirjana jo. Se avaa monta uutta näkökulmaa siihen suomalaiseen ajanjaksoon, joka on jäänyt kovin hämäräksi … ja huomaan, että juuri siksi etten sitä kautta ole elänyt, ja toisaalta, talvi- ja jatkosodan ajat ovat tulleet paljon tutummiksi sekä omien vanhempien että elokuvan ja kirjojen välityksellä. Mutta 50-luku? Ehkä se olikin tuollainen hitaasti pinnan alla tapahtumisen ja etenemisen aikakausi, juuri niin kuin termi “kylmä sota” sen kuvaa – ja jota Waltari kuvasi niin Sinuhen kuin viimeisten suurromaaniensa Mikael Hakimin ja Johannes Angeloksen kautta. Minkä valtavan taustatyön hän niissä tekikään matkustamalla Konstantinopoliin halki Euroopan, ja löytäen kuin sattumalta reliefejä, nimiä, reunamerkintöjä käsikirjoituksista, ja niiden kautta punaisen langan ja lähtökohdan romaaneihin, jotka dokumentoivat eurooppalaisen ja muhamettilaisen kulttuurin yhteentörmäyksen 500 vuotta sitten… Mitkä huikeat ja julmat näyt!

Ja se hämmästyttävä Milanon taivaalta tipahtanut punainen höyhen…

T’ämä tapahtui eilen valtuuskunnan kokouksessa Helsingissä. Kävimme haukkaamassa iltapalaa TEMIssä, ja jatkopaikaksi valitsimme Kaislan…jotkut vielä sen jälkeen jatkojatkopaikaksi D.D.R:n…josta kömpivät sentään aamulla miten kuten tekemään kokousta päätösvaltaiseksi. Istuin Katrin, Ruston, Jyrkin, Amun, Anna-Stinan, Petrin ym. kanssa noin puoliyöhön parantamassa maailmaa. Toki Tarjan ilmoitus oli yllättänyt , mutta ajankohtaa pidettiin oikein sopivana, onhan jäsenäänestys tulossa ja uudet yrittäjät pääsevä hiomaan kynsiään hyvissä ajoin. Ja sitäpaitsi – puhe oli tyylikkäimpiä ja persoonallisimpia mitä häneltä olen kuullut! Se valoi uskoa siihen että sateessa ja myrskyssä kannattaa seistä markettien edessä jakamassa mainoksia. Seitsemän vuotta sitten hänkin jakoi, ja tilaisuuteen tuli kokonaista kaksi ihmistä joista toinen tuli haukkumaan vihreitä… ja sitten 2007 hän keräsi kaikkien aikojen äänisaaliin Pohjois-Karjalassa, yli 8 000 ääntä. Tulihan niitä ihmisiä, lopulta.

Kokouksessa keskusteltiin ja analysoitiin vaalityötä perusteellisesti, ja koska meillä on tulossa uudet vaalit Loviisassa, olin pelkkänä korvana ja kynä sauhusi. Mutta sitä ennen – paljon on tehtävää!

Tavallaan totta, tavallaan ei. Yhden kuntaliitoksen kouristeluissa kun olen vuoden sinnitellyt virkamiehenä, on kuitenkin jotain positiivista saanut kokea, ja ennen kaikkea jos kuntaliitosjohtajilla on “henki päällä”, niin on ilo tulla mukaan moniin työryhmiin joissa voidaan kerrankin heittää vanhat rutiinit nurkkaan ja alkaa miettiä asioita ihan uudella tavalla.

Esimerkiksi hyvin tuntemani kirjastoverkko on muuttunut täysin siitä mitä se oli – kaikissa kunnissa oma pääkirjasto ja useampi sivukirjasto. Ja nyt: keskitetty Kouvolan kirjasto, jolla lähikirjastoja, yhteinen kokoelmatietokanta, kirjojen viikottainen kuljetus ja tuleva yhteinen budjetti jonka määrärahoista sitten alkaakin taistelu… Mutta eikö nyt olisi kiire, arvoisat Loviisan, Liljendalin, Pernajan ja Ruotsinpyhtään kirjastot! Nyt työryhmät koolle yhteisiä asioita miettimään ja kiireesti! Vuoden päästä asiakkaiden pitää pystyä lainaamaan ja palauttamaan kaikista toimipisteistä yhdessä kortilla, kirjojen pitää liikkua toimipaikkojen välillä, yhteiset maksukäytännöt oltava ja yhteinen hankintabudjetti. Vai onko tarkoitus että Loviisasta kirjan tilannut ruotsinpyhtääläinen joutuu maksamaan postimaksua 3,5 euroa tilatessaan kirjan?

Teoriasta käytäntöön käy monta tietä, eikä se aina käy niin kuin haaveillaan…